keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Pohkeenväistöjä suurilla askeleilla

Eilen tunnilla menin Jäpällä, ja aiheena oli pohkeenväistöt.
Alkutunnista otimme käyttöön kulmiin voltit, kulmat tietenkin osana volttia. Lisättiin tehtävään pitkänsivun alusta pohkeenväistöä uran sisälle muutama askel, suoristus ja pohkeenväistöllä takaisin pitkänsivun loppuun. Jäpällä käyntiväistöt onnistuivat oikein hyvin, kuulemma tarkkoja väistöjä. Vähän ajan päästä lisättiin ravisiirtymät väistöjen väliin suoralle (uran sisäpuolelle) sekä toisen väistön jälkeen eli voltit tulivat kaikki ravissa, vain väistöt käynnissä. Tämä meni aika hyvin, tosin pieni Valto-poni yritti aina ohi mentäessä haastaa riitaa suuren Jäpän kanssa.. :D Jatkettiin jossain kohtaa myös väistöt ravissa, sekä väistöjen välillä pystyi tekemään voltin vasemmalle kentän keskustaa kohti. Raviväistöissä pari kertaa Jäpä meinasi luistaa hommasta ja köpsötellä vain suoraan, minä vain itsepintaisesti pidätin kunnolla ja käytin ulkojalkaa että nythän väistetään, haluat tai et. Väistöjen jälkeen ravailtiin vielä pääty-ympyröillä loppuverryttelyksi. Tällä tunnilla ei laukattu ollenkaan, käytettiin kunnolla aikaa väistöihin.
Uusia kuvia ei valitettavasti ole, katsotaan josko ensi kerralla muistaisin jotain ottaa.. Kuulumisiin!

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Ratsastusvideo

Eilen olin itsenäisellä ja menin Stokkiksella, kun muita ei oikein jäljellä ollut. Meitä oli maneesissa aika monta, niin en alkanut mitään ihmeellisiä kuvioita tekemään, paljon voltteja ja ympyröitä. Iitu kuvasi pari lyhyttä videopätkääkin, tosin toinen ei suostunut latautumaan tänne, niin tulee vain yksi pätkä.
Myöhemmin kysyin Annelta saanko mennä ratsastamaan Roopella, kerran Anni ja Jenna eivät voineet kun Anne niiltä kysyi. Menin sitten sillä, ja oli se nyt mukavampi jo kuin kesällä, kun sillä viimeksi menin. Siitä ei valitettavasti kuvamateriaalia saatu.


kuva kopioitu ylirannan ratsutilan sivuilta

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Mukava, uusi tuttavuus

Eilen sain aleni minulle ihan uuden hepan, Jäpän. Mietin ennen tuntia että mitähän tästäkin nyt tulee, mutta tunti meni todella hyvin. Luulin että mulla on tosi vaikeaa istua siinä ravissa kun kaikki väittävät että sen ravi on todella pomputtavaa, mutta minulla ei ollut mitään ongelmia istua siellä, opettajankin mielestä istun siellä ehkä paremmin kuin kenelläkään muulla.
Tunnin aiheena oli loivat kiemuraurat. Heti alkuun tehtiin niitä käynnissä, voltit olivat käytössä kiemuralla että lyhyellä sivulla. Tehtiin sitä hetken aikaa, jonka jälkeen verryteltiin ravissa pääty-ympyröillä. Jatkettiin siitä sitten ravissa kiemurat ja voltteja. Kun tätä oltiin tehty jonkin aikaa, muutettiin hieman tehtävää. Toisella puolella kiemurat ja voltit olivat ravissa, toisella puolella kiemura tultiin vastalaukassa. Lyhyeltä sivulta nostetaan myötälaukka ja jatketaan kiemuralla jolloin kiemuran keskikaari tuli vastalaukassa. Laukkaa jatkettiin koko kiemura loppuun asti, seuraavalla lyhyellä sivulla siirryttiin takaisin raviin, tosin Jäpä päätti pari kertaa jatkaa hieman pidemmälle... Vielä loppukäynnit pitkillä ohjilla. Tunti meni oikein hyvin ja korjasin taas istuntaani paljon. Jäpää haluaisin ratsastaa toistekkin, sen verran mukavasta pojasta on kyse!



Viikonloppuna kävin ratsastamassa ja menin Ruudilla. Ponilla oli hyvä päivä eikä ylimääräisiä temppuillut. Tein kaikennäköisiä kuviota, kaikissa askellajeissa.

torstai 12. maaliskuuta 2015

Istunnan korjausta

Anteeksi että en ehtinyt kirjoittaa tiistain ratsastustunnista aiemmin, minun piti lukea kokeeseen, mutta parempihan se on myöhään kuin ei milloinkaan.
Eli siis menin Stokkiksella, ja tämä tunti meni kyllä paljon paremmin kuin viime viikolla! Viime viikolla minulla oli hirmu hankala istua siellä kyydissä kun neidin askellajit ovat aivan toista luokkaa kuin mitä Nopsa-herralla. Nyt kun siis olin viime viikolla siihen taas totutellut, niin tällä tunnilla ei ollut läheskään niin paljon istumavaikeuksia kuin viimeksi. Huomasin itse, kuten myös opettajakin, että korjasin istuntaani todella paljon yhden tunnin aikana, eli kovasti töitä vaan niin asiat onnistuvat.
Mutta nyt itse tunnin tehtävään, eli tehtiin kiemurauraa molemmille lyhyille sivuille. Koko tunnin ajan oli käytössä joka kaareen voltti, ja tuli siis kunnolla taivutettua molempiin suuntiin. Alkutunnista vain käynnissä hetken aikaa, jonka jälkeen lisättiin ravisiirtymiset puomiväliin eli keskikaareen, ja pitkälle sivulle. Stokkis liikkui tosi kivasti ja oli hyvin kuulolla koko ajan. Jatkettiin jossain vaiheessa koko tehtävää ravissa ilman siirtymiä. Kun hommat sujuivat näin kivasti kaikilla, alettiin nostamaan laukkaa keskikaareen. Muutama ensimmäinen nosto meni hyvin, kunnes Stokkis hieman kuumui, ja alkoi nostelemaan itse laukkaa, ja kun minä pidätin, niin heppa alkoi pomppimaan ja steppailemaan paikallaan. Tein siinä sitten paljon voltteja, tosin ravivoltit tulivat aikalailla laukassa, haha. Laukkailujen jälkeen kevenneltiin pääty-ympyröillä jonka jälkeen vielä käveltiin. Kokonaisuudessaan tunti meni hyvin ja minä sain korjattua istuntaani parempaan päin.

kuva kopioitu ylirannan ratsutilan sivuilta

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Hieno poni!

Emme päässeet Iitun kanssa eilen ratsastamaan, niin menimme tänään. Iitu meni Sirulla ja minä olisin halunnut mennä Ruudilla, mutta eilen poni oli pelleillyt ja ratsastaja tippunut, niin Jenni ei antanut mennä sillä tänään. Päätin sitten ratsastaa Elmolla, ja se olikin tosi kiva tänään. Mentiin molemmat ilman satulaa.
Otin aika pitkät alkukäynnit jonka jälkeen aloin tekemään pohkeenväistöjä molempiin suuntiin ensin käynnissä ja sitten ravissa. Väistöt onnistuivat ihan hyvin, välillä piti auttaa raipalla peppu mukaan. Tein käynnissä myös avotaivutusta pääty-ympyrällä, sekä pienentelin ja suurentelin pääty-ympyrää pohkeenväistöä käyttäen. Tämä sujui mielestäni hyvin, poni oli hyvin avuilla ja väisti mukavasti. Nostin myös laukkaa välillä käynnistä, välillä ravista, välillä ympyrällä, välillä suoralla uralla jne. Pari kertaa laukassa Elmo yritti lähteä toiseen päätyyn kaverin luokse, mutta siitäkin selvittiin kun vain komensi kunnolla. Otin loppuravit ja -käynnit, joiden aikana menin naistenistunnassa ja annoin ponin kävellä vapaasti maneesissa minne halusi (siellä ei silloin ollut minun ja Iitun lisäksi muita).
Ratsastuksen jälkeen puhdistimme Ripen ja Rosan harjakassit sekä laitettiin alatalliin heinät karsinoiden eteen. Mentiin seuraavaksi katsomaan estevalmennusta maneesiin. Kun valmennus loppui, siivosimme Veikon karsinan ja toimme sinne lisää turvetta, koska omistaja ei pystynyt itse. Otin päivän aikana myös muutaman heppakuvan pitkästä aikaa.



Ilmeellä mennään :D

Tänään ei tullut yhtään ratsastuskuvia, mutta alla muutama kuva kun menin Elmolla kaksi viikkoa sitten. (pahoittelut laadusta)





torstai 5. maaliskuuta 2015

Viimeviikkojen heppailut

Jaahas, taukoa on vierähtänyt jo pitkän aikaa, anteeksi siitä! Tänään ajattelin vähän kertoa viimeaikojen heppailuista.
Eli siis oon alottanut Iitun kanssa päivystyksen aina maanantaisin  (ollaan päivystetty jo jonkin aikaa), eli hoidetaan iltatalli. Yhdestä päivystyksestä saa aina yhden itsenäisen ratsastuksen viikonloppuisin. Kun me tehdään Iitun kanssa yhdessä tallit niin käydään myös yhdessä ratsastamassa joka toinen viikonloppu. Olen tietenkin jatkanut tunneilla käymistä ihan normaalisti. Käydäänpäs läpi tämän, ja viimeviikon ratsastustunnit.

24.2 Olin tunnilla Nopsan kanssa, Ansku piti sen tunnin. Meillä oli pienimuotoinen estetunti, jos sitä niin voi sanoa kun meillä oli vain kavaletteja ja yksi pieni este. Tultiin aluksi käynnissä puomeja ja tehtiin voltteja, jolloin Nopsa oli tosi rauhallinen. Tehtiin niitä myös ravissa ja välillä vauhtia tuli puomiväliin liikaa mutta ei paljon. Ansku nosti ne kavaleteiksi ja ne menivät pääasiassa rauhallisella tahdilla. Sitten tultiin kavalettien jälkeen ristikolle. Minulla ensimmäinen kerta meni hyvin, mutta seuraavalla kerralla Nopsa-herra päättää että nythän laukataan, joten tultiin ravikavaletit nopealla ravilla jonka jälkeen Nopsa siirtyi laukalle niin jouduin tekemään tosi monta volttia että sain sen takaisin raviin. Jatkettiin siitä sitten ristikolle josta Nopsa tuli tarkoituksellisesti laukalla alas. Vielä loppukäynnit ja isot taputukset hepalle.



3.3 Menin Stokkiksella. Tunnin alussa otettiin alkuravit pääty-ympyröillä ja siinä samalla sitten nostettiin laukkaa jonkun aikaa. Vaihdeltiin välillä tietenkin myös suuntaa. Otettiin sitten käyntiin ja alettiin tekemään suorilta linjoilta pohkeenväistö ensin uralle ja kun tämä meni yksitellen hyvin sai myös lisätä väistön takaisin suoralle linjalle. Olimme Stokkiksen kanssa ensimmäisiä, jotka saivat tehtävän tehtyä kunnolla ja sai alkaa kävelemään uralla kunnes muut olivat myös valmiita. Sen jälkeen otettiin pääty-ympyröillä taas laukkaa, loppuravit ja -käynnit. Stokkis meinasi laukassa (ja ennen ja jälkeen nostoa) viedä minua, mutta kyllä se lopulta rauhoittui. Mun oli vaan tosi hankala istua siellä, en tiedä miksi, koska aiemmin mulla ei ole ollut Stokkiksella istumisvaikeuksia.



Valitettavasti minulla ei ole ikinä kuvaajaa mukana, niin ei tule kuviakaan. Viikonloppuna olen taas menossa ratsastamaan, yritän sieltä saada kuvia/videota sitten.