keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Lunta ja pakkasta

Hyrr ku tuolla ulkona on kylmä! Ei ole paljon voinut olla koirienkaan kanssa ulkona, koska ne jäätyy hetkessä jo... Mutta olen Iitun kanssa käynyt vähän hyppimässä koirien kanssa pieniä.
          Olin siis lauantaina heppakerhossa klo 12-13.30, ja jäin Iitun kanssa sinne loppupäiväksi jäätymään tekeen tallihommia. Eilen eli tiistaina olin tunnilla ja menin Tompalla, jälleen kerran... Oli ihan hyvä tunti Tomppa tuntui todella hyvältä, varsinkin käynnissä! Tehtiin loivaa kiemurauraa, voltteja ja pääty-ympyröitä. Kuvaajaa ei taaskaan ollut, mutta laitan minusta ja Tompasta vanhoja kuvia, ja koirista :) Ja sori kaikkien kuvien laatu, osa on otettu perheen yhteisellä kameralla, ja osa minun omalla.

                                                       Tomppa ja minä

 
                                                               Tomppa

                                                                       Nola♥

                                                               Nola ja Sera♥♥

                                                                        Sera♥ 

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Tunti peruttu, pikaista päivittelyä

Hei! Eli olen lähiaikoina ollut melkein joka päivä hoitelemassa hevosia (en ylirannalla). Meidän tunti peruttiin tiistaina pakkasen takia, niin nyt ei ole oikein asiaa :D Olen myös ollut koulussa ihan normaalisti ja kavereiden kanssa tietty.
Nyt on onneksi tullut kunnon talvi; pakkasta ja lunta! Paljon mukavampaa kuin että on sohjoa joka puolella ja vettä sataa. Ei nyt ole mitään uusia kuvia, joten laitan pari vanhaa..






Laitan kyselyn tohon sivun laitaan että mikä postaus seuraavaksi, nii laittakaa siihen niitä ääniä, pliis! Ja toki kommentilla saa ehottaa jotain muutakin :)

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

My Day 3.1.-14

                                                Heräsin (sori ku kuva on väärinpäin)
                                                       Söin aamupalan (sori laatu )
                                                                   Olin koneella
                                                                     Söin
                                                Milena oli meillä nii laulettii sing staria
                                                    Laulettiin niinku jo mainitsin...
                                                                    Puin tallivaatteet
                                                      Ja lähdin Iitun kanssa tallille :)
                                                                      Söin iltapalan
                                                   Menin nukkuun...ZzZz

tiistai 7. tammikuuta 2014

Mökillä, bannerikisa!!!

Hei kaikki! Kuvasin perjantaina MyDayn ja laitan sen erilliseen postaukseen kohta. Oltiin mökillä pe-ma niin otin sieltä muutamia kuvia :) Oli ihan mukavaa vaikka kaveria mukana ei ollutkaan..










HOX!! Teen banneri kisan...

-Kuvat: Saat itse päättää blogistani
-Teksti: The Simple Pleasures
-Koko: 450x1100
-Värit: Ei ole väliä
-Valmiit bannerit sähköpostiini saalto47@gmail.com
-Voittaja saa kommentin blogiinsa, liityn sen blogin lukijaksi ja mainostan blogiasi blogissani!!
-Kilpailu päättyy kun on yli 10 osallistujaa
-Laita kommentilla että osallistut kilpailuun ja sähköpostiosoitteesi

Onnea kisaan!!