tiistai 26. toukokuuta 2015

Jänishyppyjä

Yllätys yllätys, menin taas Jäpällä tunnilla, tosin ei se kyllä haittaa. Kun menin tallille niin alettiin rakentamaan kentälle esteitä. Tehtiin esteet valmiiksi (tehtiin siis kaksi okseria, ristikko ja pysty) ja haettiin hepat sisälle. Otettiin samalla parit kuvat hepoista. Hoitamisen ja varustuksen jälkeen nokka kohti kenttää!



Aloitettiin tunti tekemällä käynnissä ympyrät molempiin päätyihin niin että esteet jäävät ulkokäden puolelle. Alettiin lisätä lyhyitä ravisiirtymisiä, jonka jälkeen jatkettiin koko ajan kevyessä ravissa edelleen ympyröitä käyttäen. Pikkuhiljaa alettiin myös ottamaan lyhyitä pätkiä laukkaa ja takaisin raviin. Välillä oli myös siirtymisiä käynnistä seis ja takaisin käyntiin, tai ravista seis ja takaisin raviin. Kun oltiin verrytelty niin alettiin tulemaan puomeja. Ristikosta tuli kaksi puomia peräkkäin, ja ristikon alapuolella olevasta okserista neljä puomia. Tultiin niitä niinkuin loivaa kiemurauraa, molemmista suunnista ravissa. Jäpä meinasi tässä olla alussa todella jäykkä oikean kierroksen taivutukseen, mutta vertyi kuitenkin pikkuhiljaa. Kun puomeja oltiin tultu jonki aikaa niin ne nostettiin esteiksi ja tultiin samaa tehtävää, tällä kertaa laukassa. Eli lyhyeltä sivulta ympyrä jossa laukka kuntoon, sitten tehtävään, ja se jälkeen taas ympyrä toiseen päätyyn ja takaisin käyntiin. Kun oltiin tultu muutama kerta tätä, käveltiin hetki ja alettiin tulemaan suoraa linjaa laukassa jossa oli siis ensin okseri ja sitten pysty. Väli oli 17m eli viisi laukkaa. Tämä meni ihan hyvin, mutta esteen jälkeen olisin saanut tulla paljon pidempään suoraan eikä kääntää niin hätäisesti. Tämä oli tunnin viimeinen tehtävä, ja sen jälkeen enään käveltiin. Hypättiin tällä tunnilla 50cm. Koko tunnin aikana sain enimmäkseen sanomista laukasta, joka meinasi olla tahmeaa ja olisi saanut pyöriä paremmin. Koska laukka ei ollut parasta mahdollista, niin hypytkin meinasivat olla oikeita jänisloikkia! Loppupalautteiden yhteydessä opettaja sanoi että voisin ihan hyvin osallistua Jäpällä estekisoihin, ja niin sitten päätin kokeilla. Aikaisemminhan olen kisannut vain Lassilla, mutta enään en halua sillä. Olisi mukava jos nyt menisi Jäpän kanssa hyvin, niin voisin mennä sillä enemmäkin kisoja. Eli kisat ovat sunnuntaina ja menen 50cm.

6 kommenttia:

  1. Koko tunnin kruunasi tietysti mun ja Sirun ongelmat :D ihana postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niissä vähän kesti, ja aika taitavaa ku poni puomeilla jo lentää kyleltee. :D Kiitos Emmi!

      Poista
  2. Hyvä postaus ☺ mut mulla einäy kuvat missäää postaukses��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mun kyllä pitää yrittää tehä jotai ku jotkut kuvat näkyy (ainakin minulla) mutta kaikki ei. Tausta ei myöskään näy. Kiitos kuitenkin! :)

      Poista
  3. Mikset halua enää lassia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jotenkin vaan tuntuu että en osaa ratsastaa sillä yhtään ja hylkyjä vaa tulee

      Poista

Jos kommentoit blogiini, olet ihana!♥ Tervetuloa uudelleen :)