lauantai 29. maaliskuuta 2014

Ihana ilma!

Eilen oli ihan mahtava ilma ainakin täälläpäin! Olin siis eilen myös tallilla, ja ensin mulla oli heppakerho. Heppakerhon jälkeen Iitun kanssa ei oikeestaan tehty mitään, haettiin vain normaalisti heppoja sisälle yms. Ponitalliin oli tullut taas lattian täydeltä vettä, joten lapion ja harjan avulla tyhjensimme sen. Sen jälkeen mentiin taluttamaan pikkuisia talutustunnille. Iitu lähti kotiin jo neljältä, ja minä autoin pienempiä hoitamaan ponit pois. Sitten ponit vietiin omaan pikkutalliinsa, jonka jälkeen hain Pilin ja Roopen sisälle. Hoidin Piliä seuraavan tunnin siinä, tuli ainakin kunnolla harjattua moneen kertaan! Pili on myös ihana, kun se työntää sen pään syliin, ja haluaa vain lisää rapsutuksia ja halailuja♥! Sitten olin vain ilman tekemintä vähän aikaa, kunnes iskä tuli mut hakemaan puoli seitsemän jälkeen.
          Tänään menen illalla yhdelle yksityiselle ravitallille, josta en täällä blogissa puhu. Menen siis laittamaan kamoja kasaan, koska maanantaina on startti, jonne lähden mukaan.

                                                                    Helmistä kuvia eiliseltä:





keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Estetunnilla Tompalla

Olin siis eilen tunnilla ja menin Tompalla. Meillä oli estetunti, tosin hypättiin vain ristikkoa. Alkutunnista otettiin verryttelyksi kevyessä ravissa pääty-ympyröillä maapuomeja. Katsomopäädyssä oli 3 puomia ja ovipäädyssä oli 2 puomia. Mun ja Tompan osalta puomit meni ihan hyvin, mutta välillä tultiin hieman epätasapainossa, jolloin puomit kolisi. Hetken päästä puomit nostettiin ristikoiksi molemmille puolille, ja kummallekkin pääty-ympyrälle jäi 3 ratsukkoa. Este ylitettiin joka kierroksella peräjälkeen, yhdessä välissä jouduimme menemään hetken puomeja, koska yksi tuntilaisistamme ei saanut ratsuaan hallittua. Myöhemmin se taas nostettiin ristikoksi ja menimme sitä n. 5 kertaa vielä ja sen jälkeen otettiin hetkeksi käyntiin. Seuraava tehtävä oli mennä kahdeksikolla kahta ristikkoa. Tämän menimme jokainen yksitellen, jonkun aikaa siinä jokainen pyöri kahdeksikolla. Toinen puoli maneesista oli varattu kävelijöille. Minulla ja Tompalla meni pääty-ympyrällä hypyt hyvin, ja kahdeksikolla tuli pari liian isoa kaarta esteen jälkeen, mutta tuli myös muutama tarpeeksi pieni. Tunnin kokonaisuudesta olen tosi tyytyväinen, heppa sai kunnon rapsutukset tunnin jälkeen!
          Tunnin (ja hevosen hoidon) jälkeen mentiin ylätalliin ja Iitu harjasi Helmiä sillä välin kun minä pesin Rosannilta savet jaloista. Harjasin sen myös, ja kokeilin sille ostettua uutta (pinkkiruudullista) loimea, ja vähän se näytti söpöltä se loimi päällä :3!
          En muistanut ottaa kameraa tallille mukaan, joten kuvia ei ole. Jotta tämä postaus ei jäisi ihan kuvattomaksi, tein paintilla piirustuksen siitä kaheksikko tehtävästä, vaikka kaikki älys varmaan sen muutenkin :D


sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Osoite ja otsikko vaihtuu!

Eli vaihdan siis blogini osoitteen ja otsikon  26.3.2014 , eli muutoksen jälkeenhän vanhan osoitteen kautta blogiini ei enää pääse!

Osoite: http://haasteistaselviten.blogspot.fi/
Otsikko: Yhdessä me haasteista selvitään


keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Talleiluja

Sori kun viime kuulumispostauksesta on niin kauan, mutta kerron nyt vähän viimetapahtumia.
          Viimeviikolla en mennyt ratsastustunnille, sillä olin kipeänä, joten siirrytäämpä suoraan lauantaille. Lauantaina mulla oli siis heppakerho, jonka jälkeen jäin tallille yhden kaverini kanssa. Auteltiin tuntilaisia ja tehtiin muitakin tallihommia. Tuntien jälkeen menimme maneesiin kävelyttämään Piliä. Pili toimi tosi hyvin, kun menimme lähes koko ajan pitkillä ohjilla vain istunnalla ohjaten (oltiin siis ilman satulaa).
          Maanantaina menin Iitun kanssa tallille ja tehtiin tallihommia ja autettiin tuntilaisia. Yhdessä välissä Anne pyysi kävelyttämään Rosannia, ja kävelytettiin Pilikin samalla kertaa. Iitu Rosalla ja mä Pilillä. Mentiin ulkokentällä, koska se ei ollut kauhean liukas niin siinä pystyi hyvin menemään. Tein paljon ympyröitä, voltteja, suunnanmuutoksia ja pohkeenväistöjä. Pili meni taas hyvin♥!
          Eilen olin tunnilla ja menin Kamilla. Oli tosi kiva tunti, hevoset oli vähän säikkyjä varsinkin alkutunnista (ne otti muutamat äkkilähdot toiseen päätyyn, niin Mimmi paiskautui suoraan Valton selästä maahan, ja Iitu tippui Sirulta heti tunnin alussa). Itse onnistuin kyydissä pysymään, olinkin aika hyvin varautunut niihin lähtöihin. Lopputunnista Kami oli oikein mukava ja rento, eikä enää kyttäillyt päätyovea, mistä olivat aikaisemmin muutaman kerran säikähtäneet jotain "mörköä", jota tosin ,kukaan ihminen ei nähnyt tai kuullut :D
Minulla ei ole taaskaan mitään muita kuvia kuin tämä yksi joka on otettu puhelimellani. Minulla ei ole johtoa millä siirtää puhelimesta koneelle kuvia, niin piti ottaa kameralla kuva puhelimesta, joka huonontaa laatua entisestään.
Haluatteko että muutan blogin pelkästään hevosaiheiseksi, vai kirjoitanko myös esim. lemmikeistäni?


torstai 13. maaliskuuta 2014

Kuolema lähestyy (osa 1)

Eli aloitan hevosaiheisen tarinan nimeltään "Kuolema lähestyy". Tarinassa tulee olemaan  noin kolme (3) osaa. Jos haluatte että teen jatkoa tälle ensimmäiselle (1) osalle, niin kommenttia kehiin ;)

Olipa kerran 13 vuotias Elli, joka meni ratsastusleirille Koivikon tilalle. Hän ei ollut ennen käynyt Koivikossa, joten hän ei tiedä mitään talliväestä tai hevosista.
          Kun Elli saapui tallille, häntä vastassa oli suunnilleen saman ikäinen tyttö, jonka nimeksi selviää Julia. Julia on tilanomistajan Marin tytär.
         Kun muut leiriläisetkin olivat tulleet, katsottiin jokaiselle omat hoitohevoset. Elli sai hoitsukseen Molla nimisen friisiläistamman, joka annetaan vain kokeneille ratsastajille. Onhan Elli ratsastanut jo seitsemän (7) vuotta!
          Iltapäivän koulutunnilla kaikki menivät omilla hoitsuillaan. Elli oli vaikuttunut Mollan vahvoista liikkeistä ja sen kauneudesta. "Se on unelmieni hevonen!" Elli totesi tunnin jälkeen.
          Yöllä Elli mietti vain Mollaa. Miten se pärjää yön yli laitumella? Miksi Mollan pitää joskus kuolla? Miksi se ei ole minun oma hevoseni? Elli mietti näitä asioita kunnes nukahti.
          Aamulla Elli heräsi ja meni muiden kanssa syömään. Kun tuli aika lähteä hakemaan hevoset sisälle, Elli otti Mollan pinkit päitset käteensä ja lähti iloisesti kohti laidunta. Hän yllättyi, kun näki Mollan parhaan ystävän Sunin tulossa portille yksin ."No jospa Molla oli halunnut olla välillä yksin." Elli ajatteli, mutta vähän ajan etsimisen jälkeen Mollaa ei löytynytkään laitumelta.
          Elli hätääntyi ja haki Julian paikalle. "Kaikki leiriläiset jäävät tilalle, niin minä ja Mari lähdemme etsimään Mollaa." Julia sanoi. "En minä voi jättää omaa kultaani vaaraan, joten tulen mukaan!" Elli huusi väliin. Loppujen lopuksi he suostuvat ottamaan Ellin mukaan, joten kolmikko lähtee matkaan.
          "Nyt äkkiä!" Mari huusi perässä tulevalle Ellille. "En saa sitä liikkumaan!" Elli huutaa Benin selästä. Mari kävi puun luona ja tuli Ellin luo. "Kas tässä, muistuta sitä, että nyt ei ole aikaa jäädä seisoskelemaan." Mari sanoi ja antoin oksan Ellille.
          Vähän matkaa kuljettuaan Julia kuiskasi Marille "Näitkö sinä mitään?!" Mari ei ymmärtänyt mistä Julia puhui, joten matka jatkui.
          "Molla on tuolla!" Elli kirkaisee ja yht´äkkiä hän huomaa puuman maassa vaanimassa sitä. "EEIII" hän huusi kauhuissaan. Sitten Elli huomasi jotain kummallista. Puuman viereen ilmestyi punainen valo, josta muodostui käsi. Seuraavassa hetkessä käsi vei puuman mukanaan, ja Molla oli kadonnut näköpiiristä.

Jatkuu seuraavassa osassa (seuraava osa tulee, jos kommentoitte ja kerrotte haluavanne sitä.) :)

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Agilityä koirien kanssa

Hei taas! Iitu oli meillä tiistaista keskiviikkoon yötä, ja se olisi ollut toisenkin yön, mutta veljilleni tuli mahatauti. Keskiviikkoaamuna käytimme koirat lenkillä. Sen jälkeen kun ne olivat vähän saanut tien päällä purkaa virtojaan, laitettiin ne hetkeksi häkkiin ja Iitun kanssa kokosimme agilityyn kuuluvia "esteitä", mihin meiltä löytyi välineitä. Teimme siis yhden ristikon, porttiesteen, pujottelun, keinulaudan ja tunnelin. Nola oli koko ajan irti, mutta Sera joudutaan pitämään hihnassa; se karkaa muuten (ja takaisin tulee vasta sitten kun on saanut tarpeekseen vapaudesta. Jos se näkee että joku yrittää lähtä ottamaan sitä kiinni, se lähtee nopeampaa karkuun.) Nolalla meni kaikki esteet todella hyvin, siitä ei vain muistettu ottaa kuvia, vaikka tarkoitus olikin. Vietiin Nola häkkiin ja otettiin Sera tilalle, siitä jopa muistettiin ottaa kuvia. Pujottelusta ei saanut kunnon kuvaa, sori.             Kaikki kuvat (c)Iitu

"Pomppuu :D"

"Jippii!!"

"Tämä on kyllä nyt vähän outo :o"

"Mut nyt se onkin vain harmiton lauta"

"Sä pelotat mua, en uskalla tulla ulos täältä..."

"Uijui, tuola on makoisa lintu :p"
PS. Haluatteko että teen paljon postauksia ilman kuvia, vai teenkö vain silloin, kun on jonkunlaista materiaalia ??

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Kysymyspostauksen vastaukset (osa 1)

Kiitos kysymyksistä niiden lähettäneille! Teen toisen osan,  jos tulee lisää kysymyksiä.

Onko kuvassa Pili tai Osku? Siinä on Osku (Alla kuva, johon kysymys liittyi)

Keillä kaikilla ylirannan hevosilla ja poneilla oot mennyt? Olen mennyt tunnilla Hannalla, Pilillä, Lassilla, Hepulla, Kamilla, Melviksellä, Tompalla, Almalla, Elmolla, Jönssillä, Lutella, Gemmillä, Ruudilla ja Jogilla. Lisäksi olen lähes kaikki ylirannan hepat/ponit ratsastanut laitumelle/laitumelta talliin.

Isoin hyppäämäsi este ratsastuksessa? Kenellä? n.50cm ja en oo varma keillä kaikilla... Vissiin Lassilla, Elmolla, Hepulla ja ehkä muillakin.

Milloin käyt tallilla? Aina kun kerkeen ja on kyyti, yleensä 2-4 kertaa viikossa.

Tykkäätkö pojista? Öö... Mitenköhän tähän vastaisi? :D Minulla ei ole ihastusta, mutta ei tämä maailma olisi mitään ilman poikia.

Oletko 6 luokalla? Juu

Onko Anni ja Ronja parhaita tallilla? Ette varmaan haluais kuulla tätä, mutta ei, ette ole parhaita :)

Poltatko? En, ja olen ylpeä siitä.

Lempiheppa? Pili

Lempiponi? Elmo

Kauan olet ratsastanut? 2010 elokuusta lähtien vakituisesti.

Kuka on kivoin kaveri tallilta, jos Iitua ei lasketa? En osaa sanoa.. Ehkä Emmi ja Selina

Kuinka kauan vietät viikossa tallilla aikaa? Kuten jo aiemmin mainitsin, niin olen siellä 2-4 päivänä viikossa

Miksi harrastat ratsastusta? Olen halunnut ratsastaa niin kauan kuin muistan. Vuosien vinkumisen jälkeen, sain vanhempani suostumaan ilmoittamaan minut alkeiskurssille, ja siitä se on sitten lähtenyt etenemään

Kumpi, Nola vai Sera? Molemmat yhtä rakkaita♥

Lempiaine koulussa? Ehkä kuvataide on se paras