tiistai 29. huhtikuuta 2014

Tompalla koulutunnilla

Moi! Kirjoitan nyt vain pikaisesti, sillä aikaa ei ole paljon. Tulin juuri tallilta kotiin ja menin siis otsikostakin päätellen Tompalla. Tunnin aikana teimme käynnissä loivaa kiemurauraa, jonka syvimpään kohtaan sai ratsastaa voltin pitkää sivua kohti. Lisäksi joka kulmassa oli voltti niin, että kulma oli osa volttia. Käynnissä tehtävä sujui hyvin, mutta kun teimme sitä ravissa, niin Tomppa oli aika vahva kädelle ja puski vain vastaan. Tästä kyllä selvittiin, kun itse muistin pitää kädet rennosti, ja käyttää pieniä pidätteitä. Yhdessä välissä teimme myös keskiympyrää ja kulmat piti mennä loivemmin sisäpuolelta. Keskiympyrällä piti mennä keskiravia, jota ei kyllä Tompan kanssa oikein saatu aikaiseksi, syystä tai toisesta. Lopputunnista teimme laukannostoja pääty-ympyrällä, ja siinäkään Tomppa ei kuunnellut pidätteitä juuri ollenkaan, ja puski vain eteenpäin, kun kaveri laukkasi edellä. Kun Tompan päästää laukalle, se menee paljon rennommaksi, eikä itse hirveänä tarvitse vetää vastaan, joten kädetkään ei tule heti kipeiksi.
                                                 Tompasta kuva ennen tuntia :)

Älkää välittäkö roikkuvasta ohjasta...

torstai 24. huhtikuuta 2014

Tomppa ja perustunti

Tiistaina allani oli tuttu heppa, nimittäin Tomppa. Opettajana olikin pitkästä aikaa Ullan tilalla Ansku. Teimme koko tunnin samaa tehtävää eli keskiympyrää ja lyhyillä sivuilla oli aika napakat voltit. Ensin teimme tehtävää hetken käynnissä, ja kohta ravissa. Jonkun ajan päästä otettiin välikäynnit ja vaihdettiin suunta. Sama homma jatkuu... Myöhemmin menimme muuten ravia, mutta keskiympyrällä sai laukata. Sama otettiin myös toiseen suuntaan, jonka jälkeen tunti jo loppui. Oli sinänsä aika tylsä tunti, kun menimme samoja kuvioita koko tunnin, askenlajit vain vaihtui aina välissä. Tänään olin taas siellä nimeltämainitsemattomassa tallissa hoitamassa heppoja. Ei ole uusia kuvia, mutta laitan Tompasta kuvan, jota en tainnut laittaa viimepostaukseen.


maanantai 21. huhtikuuta 2014

Tallilla (paljon kuvia!)

Noniin, nyt kone toimiikin jo! Lauantaista en muista enää mitään muuta kuin, että kävelytettiin Piliä. Tosin melkein koko aika meni pelleilyyn, sillä kun käynnissä ei oikein keksi mitään tehtäviä... Tein muutamat pohkeenväistö, ympyröitä yms. Liu´uin sieltä alaskin kaksi kertaa, kun menin naistenistunnassa... :D Pilin käynti ei ole ihan tasaisemmasta päästä joten... ) Älkääkä välittäkö tosta hirveestä kypärästä, se on tallin ko oma ei ollut mukana.
                                     Iitu sai otettua muutaman onnistuneen kuvankin


Juu, olin just tekemässä maailmanympärimatkaa (en tiiä kirjoitetaanmko noin)

Kun antoin Pilin kävellä vapaasti, niin poika oli heti menossa portille oottamaan, että lähdettäiskö jo pois :D :3




Tänään olin Jennan kanssa tallilla. Oltiin perillä tallilla puoli kaksi ja kotiin tultiin puoli seitsemän. Päivän aikana ehdittiin harjailla heppoja (Lutte, Pili ja Rosa), hakea niitä sisään ja takaisin ulos, auttaa tuntilaisia, pestä Rosalta savet jaloista, kylmätä sen jalat ja muita tallihommia. Ulkona oli ihana ilma, joten hepoistakin sai kivoja kuvia! :)










sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Koneongelmia

Koneemme ei siis nyt oikein kunnolla toimi, joten postauksia ei nyt jonkuun aikaan tule. Eilisestä tallipäivästä (ja kaikista muistakin) kirjoitan ja laitan kuvia. Eiliseltä sain jopa muutaman kuvankin Pilin liikuttamisesta, mutta niistä lisää sitten myöhemmin! :)

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Niin hieno jälleen kerran!♥

Eilen ratsunani oli taas Tomppa. Tallille tultuani menin Iitun kanssa tarhoille katsomaan heppoja. Myöhemmin aloin harjailemaan sitä ja laitoin varusteet päälle hevoselle sekä itselleni. Tunnin aloitimme käynnissä volteilla ja pohkeenväistöillä. Lyhyen sivun lopusta piti kääntää uran sisälle suorallelinjalle ja pitkänsivun puolestävälistä sai tehdä voltin keskustaa kohti sekä puomin (joka oli uran sisäpuolella pitkänsivun keskellä) jälkeen mentiin pohkeenväistöllä uralle. Voltit olivat käytössä myös lyhyensivun keskellä. Tämä sama tehtiin käynnissä ja ravissa molempiin suuntiin. Käyntiväistöt onnistui superhyvin, mutta raviväistöissä Tompan peppu ei aina ollut liikkeessä mukana, vain jatkoi uran sisällä. Viimeiseksi tehtävä oli muuten sama, mutta ennen puomia piti väistää käynnissä uralle, jonka jälkeen piti nostaa oikea laukka käynnistä. Tompan kanssa saatiin yksi tai kaksi (en muista) laukannostoa suoraan käynnistä ilman raviaskeleita. Kaikkiin muihin nostoihin tuli pari raviaskelta ennen laukkaa. Koko tunnista jäi hyvä fiilis, ja olen kehittynyt Tompan kanssa ihan huimasti, ennen en edes saanut sitä kunnolla nostamaan laukkaa tai itse en osannut istua sen kyydissä. Nykyään se tekee kaiken pyydetyn suurimmaksi osaksi peräänannossa :3
En muistanut ottaa kameraa mukaan tallille, joten kuvia ei tällä kertaa ole. Jottei tämä postaus jäisi ihan kuvattomaksi, niin laitan kuvan, jota ei ole todennäköisesti täällä vielä nähty.


sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Tallilla ja kisakuvia

Nyt kun en jaksanutkaan olla kuin viikon tauolla, joten voisin kertoa hieman eilisestä tallipäivästäni... Aamulla menin tallille ennen klo 11. Katsoin Rebeckan kanssa sen äidin ratsastusta ja sen jälkeen oli heppakerho. Oli siis viimeinen kerta tälle keväälle, joten koko aika meni herkuteltaessa ja leikkiessä. Heppakerhon jälkeen harjasin Rebeckan kanssa Melvistä kauan. Sen jälkeen alettiin harjaileen poneja jotka meni talutustunnille klo 15 ja autettiin laittamaan poneille varusteet. Seuraava tunti vierähti siis pienempiä taluttaessa. Sen jälkeen kävin syömässä eväät ja menin tekemään jotain, mitä en muista. Myöhemmin hain Pilin sisälle ja harjasin sen oikein kunnolla (siitä kyllä huomasi että sitä ei oltu harjattu kunnolla pitkään aikaan, nimittäin siitä lähti sylillinen karvaa ja se oli ihan kurainen!). Iskä tulikin sitten hakemaan klo 19.45. En muistanut ottaa kuvia sinä päivänä ollenkaan, mutta laitan nyt viimesunnuntailta niitä kuvia. (Ei kannata välittää vaikka mun katse on aina jossain muualla kuin ylhäälläpäin, ja mulla on yleensä aina oma pää tolleen vähän vinossa :D)





sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kisat meni miten meni + taukoo...

Olin eilen Lassilla siellä estevalmennuksessa ja tänään oli kisat. Hylkyhän sieltä sitten tuli, mut oma moka... En alussa älynnyt ollenkaan et mun suoritus alkoi jo, joten kiersin tarkoituksella vielä ykkösen ohi, joten yksi tottelemattomuus siitä. Toinen tuli kun Lassi kielsi kolmoselle (se kielsi Pinjallakin siinä esteellä monta kertaa) ja olin aikalailla vain "matkustajan" siellä, et mulla ei ollut ulkopohje kunnolla kiinni hevosessa, joten ulkokautta ohi. En nyt kirjoita tarkemmin tai laita kuvia, koska ei kiinnosta enää koko blogi. Pidän nyt jonkin verran taukoa, jotta innostus taas palaisi. Tauon ajalla en vastaa kommentteihin (tuskin niitä edes tulisi muutenkaan) tai tee muutenkaan mitään koko blogille.

Nyt on mun vuoro sanoa heippa, ja toivottavasti nähdään taas myöhemmin!

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Pikkuhyppyjä

Menin eilen taas tunnilla Tompalla. Olin tunnin alussa jo aika varma, että hyppäisimme, ja niinhän siinä kävi. Alkutunnista menimme hetken puomeja käynnissä pääty-ympyrällä. En muista kuinka pitkällä välillä puomit oli, mutta laukassa niiden väliin tuli hevosilta 5-6 laukka-askelta, riippuen kaaren suuruudesta. Käyntityöskentelyn jälkeen teimme samaa tehtävää ravissa ja ennen ensimmäistä puomia piti nousta kevyeeseen istuntaan ja toisen puomin jälkeen jatkaa kevyessä ravissa. Sitten lyhyet välikäynnit sillävälin kun opettaja toi tolpat katsomopäätyyn ympyröille ja puomit nostettiin hurjaan 40cm. Ohjat takaisin käteen ja kevyttä ravia. Yritin ahkerasti harjoitella sitä kevyttäistuntaa toisellapuolella pääty-ympyrällä ravissa, kun toiseen päätyyn otettiin yksi kerrallaan ylittämään esteitä. Mulla hypyt meni ihan hyvin ja sain esteiden väliin muistaakseni 5 laukka-askelta, joka oli ihan hyvä. Tunnin jälkeen opettajakin sanoi että muuten meni kaikki asiat hyvin jne, mutta kevyttäistuntaa pitää vielä treenata.
Ei ole taaskaan ratsastuskuvia, anteeksi siitä. Sunnintaina mulla on estekisat jossa meen 40cm, yritän sieltä saada paljon kuvia! Lauantainakin ehkä meen ylimääräiselle estevalmennukselle/tunnille.